FI60130B - Solkammare med en skiva som slaepper igenom dorno-straolar - Google Patents

Description

7*5^71 ΓβΊ f11. KUULUTUSjULKAISU

Jgjjj) Π (11) UTLÄGGNI NGSSKRIFT 60130

Patent sneddelat ^ ^ (51) Kv.ik.3/int.ci.3 A 61 N 5/06 SUOMI—FINLAND (21) PK*nttih«k*mu«-p*t.nttn.aici*jni 802166 (22) HakamltptM—AmOknlngMiag 07· 07-80

* ' (23) AlkupUv· —Glttl(h«ttda| lU.O6.7U

(41) Tullut luikituksi — Blivlc offuntllg 07.07.80

Patentti- ja rekisterihallitus .... .... ... , , .

. . . . (44) Nthttvlkil panon a kuuLlutkalsun pvm. — n „

Patent-och registerstyrelean ' ' Anrtksn utltgd och utl.*kriftan publtc.rad 31.08.8l (32)(33)(31) Pyydetty atuoikaui—Begird priorltut I6.O6. 73

Japani-Japan(jP) 678$^/73 (71) Kureha Kagaku Kogyo Kabushiki Kaisha, No. 8, Hbridome-Cho, 1-chome,

Nihonbashi, Chuo-ku, Tokyo, Ja$ani-Japan(JP) (72) Masahiro Segawa, Fukuoka, Mitsuo Onozuka, Kanagawa, Ichiroh Ishibashi,

Fukuoka, Shinsuke Yoshikawa, Fukuoka, Shigeru Saitoh, Fukuoka, Japani-Japan(JP) (7U) Oy Borenius & C:o Ab (5U) Päivänvalokamraio, jossa on dorno-säteitä läpäisevä levy - Solkammare med en skiva som släpper igenom dorno-strälar

(62) Jakamalla erotettu hakemuksesta 1820/7U - Avdelad frän ansökan 1820/7U

Keksintö kohdistuu päivänvalokammioon, tunnusomaisesti siten, että sanottu valoa läpäisevä levy on sulana muovattava polyvinylideenifluori-di- tai polymonoklooritrifluorietyleenilevy, jonka paksuus on noin 20 yU...2 mm ja jossa sferoliittikoko on pienempi kuin noin 10 ^u, jolloin levy läpäisee enemmän kuin noin U0% dornosäteistä, joiden aallonpituus on noin 2800...3300 A. Keksinnön mukaisessa kammiossa käytetty levy päästää lävitseen auringonvalon fysiologisesti aktiivisen säteilyn.

Tiedetään hyvin, että ultraviolettisäteillä, joiden aallonpituus on alueella 2800...3300 A ja joita on auringonsäteilyssä, niin sanotuilla dornosäteillä on tärkeä fysiologinen vaikutus, joka muuttaa ergosterii-nin D^-vitamiiniksi auringonvalon fysiologisesti aktiivisten säteiden vaikutuksesta. Kun vaikeaa riisitautia on esiintynyt maailmassa useilla paikkakunnilla, lastenlääkärit ovat tähän asti kannattaneet oleskelua auringonvalon aktiivisessa säteilyssä, koska ultraviolettisäteet hyvin auttavat estämään ja parantamaan riisitautia, ja siksi säteilyttäminen auringonvalon fysiologisesti aktiivisilla säteillä parannustarkoituksessa on ollut kautta maailman käytetty tapa vauvojen ja pikkulasten hoidossa ennen D^-vitamiinisynteesin kehittämistä. Viime vuosina ovat kuitenkin D2~vitamiinia sisältävät karjataloustuotteet käyneet helposti saataviksi ja vain maitojauheen tai kalanmaksaöljyn, jotka sisältävät 601 30 2 suuria.D2-vitamiinimääriäj antaminen vauvoille ja pikkulapsille hoitotoimenpiteenä on katsottu riittäväksi estämään riisitautia ilman, että tarvittaisiin auringonvalon fysiologisesti aktiivista säteilyä.

Silloin tällöin tapahtuneet massatarkastukset maatalousalueilla sekä vuoristoalueilla, joilla vauvoja ja pikkulapsia tavallisesti ruokitaan äidinmaidolla, ovat kuitenkin osoittaneet, ettei D2“Vitamiinitarvetta helposti saada tyydytetyksi. Huomionarvoinen on viime aikoina havaittu ilmiö, että monet vauvat ja pikkulapset liikakansoitetuissa teollisuuskaupungeissa, varsinkin lapset, jotka kasvavat perheessä, jossa molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä, ja jotka elävät pienessä huoneessa kerrostalossa, kärsivät lievästä riisitaudista. Edelleen viime aikoina on havaittu luonnottomana ilmiönä, että vauvoilla ja pikkulapsilla, jotka kasvavat ilmastoiduissa huoneissa, ei usein ole mahdollisuutta saada fysiologisesti aktiivista auringonsäteilyä kesälläkään niin, että riisitautipotilaiden määrä on tästäkin syystä lisääntynyt, mitä lisääntymistä ei aikaisemmin ole pidetty kesäajan probleemana.

Toisin sanoen riisitaudin esiintymistä, jonka on katsottu rajoittuneen pikku kyliin, joilla ei ole terveydenhoito-ohjelmaa, yksinäisiin kyliin, jotka ovat runsaslumisilla alueilla ja maatalousalueilla, sekä talviaikaan, jolloin ultraviolettisäteilyn määrä on pieni, on nyt havaittu kaikkialla maassa ja ympäri vuoden.

Välttämättömän D2~vitamiinimäärän vauvoille ja pikkulapsille otaksutaan olevan noin 400...800 IU päivässä. Tästä huolimatta on ilmennyt useissa osissa maata annetun pitkinä ajanjaksoina virheellisiä D2-vitamiini-määriä, jotka ovat suurempia kuin 10.000 IU päivässä ja jotka ovat johtaneet hypervitaminoosin aiheuttamaan kuolemaan, sekä on havaittu, että D2~vitamiiniannos 1800 IU päivässä, joka on lähellä tarvittavaa määrää, hidastaa vauvojen ja pikkulasten normaalikasvua tai aiheuttaa luonnotonta veren liikakalkkisuutta. Nämä seikät osoittavat, että D2~ vitamiinin liika käyttö, joka on suurempi kuin 2000 IU, vieläpä vain 1500 IU, voi olla hyvin vaarallista vauvoille ja pikkulapsille. Tästä syystä äitien ja myös lääkärien on oivallettava, että D2~vitamiinin vaikuttavan määrän ja D2-vitamiinin myrkyllisestä vaikuttavan määrän välinen raja on hyvin kapea ja että D2~vitamiinin anto suun kautta voi terveydenhoidollisena toimenpiteenä olla ihmiselle vaarallinen.

3 60130

Koska lasi, vaatteet ja muut sellaiset tuskin läpäisevät ultraviolettisäteitä, monilla äideillä on vaikeuksia saada lapsensa keholle fysiologisesti vaikuttavia auringonsäteitä pitempään kuin 30 minuuttia talvella, jolloin dornosäteet ovat hyvin heikkoja. Tästä syystä on tehty monenlaisia ehdotuksia sellaisten aineiden aikaansaamiseksi, jotka riittävästi läpäisisivät dornosäteitä niin, että auringon fysiologisesti aktiiviset säteet voisivat vaikuttaa sisätilaan.

Tulokset auringon säteilyn kuukausittaisista tai tunneittaisista mittauksista osoittavat, että ultraviolettisäteiden määrä on vähäinen lokakuun ja helmikuun välisenä aikana. Fysiologisesti aktiivisen auringon säteilyn saaminen on siksi tarpeellista erikoisesti tänä aikana vuodesta. Dornosäteillä, joiden aallonpituus on 2800...3300 A, suoritetut tutkimukset osoittavat, että auringonsäteilyn tunnittaiset muutokset ovat sellaiset, että energian määrä saavuttaa maksiminsa klo 11 aamupäivällä ja että klo 10 sekä keskipäivän ja klo 13:n välillä saatu energia on puolet maksimiarvosta. Kokeet osoittavat edelleen, että säteilyenergian määrät klo 9 ja klo 14 ovat suunnilleen samat ja vastaavat noin 1/3 maksimiarvosta klo 11. Siten säteilytettäessä fysiologisesti aktiivisella auringonsäteilyllä sateen aikana sekä talvella, kun ultraviolettisäteet ovat heikkoja, tehokas aika on noin klo 9...klo 14, kun taas dornosäteet klo 15 jälkeen käyvät hyvin heikoiksi ja niillä on niin vähäinen energiasisältö, että niistä ei enää ole terveydellistä hyötyä.

Kun fysiologisesti aktiiviset auringonsäteet läpäisevät suurimolekyyli-painoisen aineen, otaksutaan että aineen läpi kulkenut energia pienenee vain noin 40%:ksi kokonaisenergiamäärästä. Tämä tarkoittaa sitä, että tässä tapauksessa maksimienergiamäärä päivän aikana (klo 11 ap.) on samaa luokkaa kuin se energia, joka saadaan kun suoraan säteilytetään klo 8...klo 9 ap. tai klo 1 5 ja jolta ei voida odottaa edullista vaikutusta auringonvalon fysilologisesti aktiivista säteiden suhteen. Tietenkään dornosäteet eivät ole välttämättömiä vain ihmisille vaan myös eläimille ja kasveille.

Suurimolekyylipainoisia aineita, jotka päästävät läpi enemmän kuin noin 40% dornosäteitä, ovat esimerkiksi polyolefiinit, kuten poly-etyleeni, polypropyleeni ja niiden tapaiset. Näiden tavallisten aineiden mekaaniset ominaisuudet huononevat kuitenkin huomattavasti niiden joutuessa alttiiksi auringonvalon fysiologisesti aktiiviselle 4 601 30 säteilylle useiksi kuukausiksi, ja myös aallonpituuden 2800...3000 A omaavan säteilyn prosentuaalinen läpäisy alenee suuresti polyolefiinien pääketjujen katkeamisten aiheuttaman karbonyyli- tai hydroksyyli-ryhmien muodostumisen takia. Tästä syystä näitä aiheita ei pidetä sopivina rakenneaineina pysyviin laitteisiin pitkäaikaista käyttöä varten.

Vaikkakin polyolefiineissa yleensä on lisäaineina hapettumista estäviä aineita estämässä vanhetessa tapahtuvaa huononemista, kaikilla näillä lisäaineilla on se ominaisuus, että ne absorboivat ultraviolettisäteitä eivätkä näin ollen polyolefiinit, joiden säänkestävyys on parempi, ole käyttökelpoisia silloin kun halutaan ultraviolettivaloa, varsinkin dornosäteitä läpäisevää ainetta.

Polyfluorikarbonihartsit ja akryylihartsit ovat myös tunnettuja suuren molekyylipainon omaavia aineita. Polytetrafluorietyleenillä on kuitenkin korkea valamislämpötila, mikä tekee mahdottomaksi kestävän ja tasaisen levyn valmistuksen, joka levy voisi läpäistä enemmän kuin noin 40% dornosäteistä. Polyvinyylifluoridi- ja polymetyylimetaksy-laattihartseja pidetään hyvän säänkestävyyden omaavina. Kuitenkaan eivät vain näiden aineiden mekaaniset ominaisuudet huonone auringonvalon fysiologisesti aktiivisen säteilyn vaikutuksesta pitkän ajan kuluessa vaan myös niiden dornosäteiden läpäisykyky alenee pitkän ajanjakson aikana verrattuna polyvinylideenifluoridiin. Varsinkin polymetyylimetakrylaatin katsotaan omaavan erittäin hyvän läpäisykyvyn, mutta tämä voidaan havaita vain näkyvien säteiden ollessa kysymyksessä, ja tämä aine absorboi säteilyä, jonka aallonpituus on 2800...3000 A niin paljon, ettei sitä voida käyttää, kun tarvitaan dornosäteiden aallonpituuden omaavaa valoa läpäisevää ainetta.

Polyvinylideenifluoridi tai polymonoklooritrifluorietyleeni ovat erinomaisen säänkestäviä ja niitä voidaan helposti valaa tasaiseksi levyksi. Näiden hartsilevyjen sferoliittikoko on kuitenkin suurempi kuin noin 10 μ , kun nämä levyt valmistetaan näistä aineista tavalliseen tapaan eikä niillä ole tarpeellisia mekaanisia ominaisuuksia niin, että ne kestäisivät tuulen painetta ja lumen kuormitusta joutuessaan kylmille tuulille alttiiksi tai käytettäväksi lumisilla seuduilla vaikkakin ne läpäisevät noin 60...80% dornosäteistä, kun ovat riittävän ohuita, esimerkiksi ohuempia kuin 20 /u. Nämä levyt ovat sanotusta 5 601 30 syystä käyttökelvottomia päivänvalokammioiden valoaläpäiseviksi levyiksi. Lisäksi dornosäteiden läpäisykyky alenee erittäin suuresti, jos levyn paksuus tulee suuremmaksi kuin 20 ji.

Termoplastista hartsia olevien levyjen valaminen tapahtuu yleensä suulake puristamalla sulaa hartsia tai valamalla liuotinta käyttäen. Jälkimmäisessä menetelmässä on vaikeaa poistaa tuotteesta siihen jäävän liuottimen jäännöstä, ja dornosäteilyn läpäisykyky alenee suuresti erittäin pienen-kinjäljellä olevien liuotinmäärien vaikutuksesta.

Tuloksena erilaisista tutkimuksista, jotka koskevat niitä tekijöitä, jotka estävät polyvinylideenifluoridia ja polymonoklooritrifluori-etyleeniä päästämästä lävitseen ultraviolettisäteitä, varsinkin aallonpituuden 2800...3300 A omaavaa säteilyä, on tehty havainto, jota ei voida selittää tavanomaisen beerin lain mukaan, joka koskee läpäisevyyden prosentuaalisen määrän ja kalvonpaksuuden välistä suhdetta. On toisin sanoen havaittu, että dornosäteilyn prosentuaalisen määrän riippuvuus kalvon paksuudesta on vähäinen, ja voidaan saada aineita, joiden läpäisevyys on suurempi kuin 40%, kun polyvinylideenifluoridin tai polymonokloorifluorietyleenin sferoliittikoko on pienempi kuin noin 10 μ , edullisesti pienempi kuin muutamia mikroneja, kun levyn paksuus on välillä noin 20 μ ...2 mm.

Sopiva käytettäväksi kelpaava hartsi on polyvinylideenifluoridihartsi sekä polymonoklooritrifluorietyleenihartsi, joiden ominaisviskositeetti / 0_7inh, on välillä 0,8...1,8. Hartsin ominaisviskositeetti lasketaan seuraavasta kaavasta:

. .= / In η 7/ C

Edellä olevassa kaavassa nr tarkoittaa suhteellista viskositeettia ja se mitataan 30 °C:ssa dimetyyliformamidiliuoksessa, kun hartsin väkevyys on 0,4· g/100 ml. Suhteellinen viskositeetti nr tarkoitaa hartsiliuoksen ja liuottimena olevan dimetyyliformamidin viskositeetin suhdetta ja / In Ti_7tarkoittaa sitä vastaavaa luonnollista logaritmia. C tarkoittaa hartsin painoa 100 ml:ssa dimetyyliformamidia. Keksinnössä käyttö-jelpoista polyvinylideenifluoridihartsia sekä polymonoklooritrifluori-etyleenihartsia voidaan valmistaa massapolymerointimenetelmällä, esimerkiksi US-patensissa 2.435.357 selostetulla, emulsiopolymeroimalla, esim.

60130 6 US-patentissa 3.193.537 selostetulla tavalla, suspensiopolymeroimalla, esim. brittiläisten patenttien 1.079.108 ja 1.094.558 mukaisesti sekä muilla tavallisilla menetelmillä, jolloin hartsien on 0,8...1,8, edullisesti 0,9...1,5. Jos viskositeetti ^ on pienempi kuin 0,8, hartsin suulakepuristus voidaan suorittaa helposti sen alhaisen viskositeetin vuoksi, mutta jäähtyessä pyrkii tapahtumaan kiteytymistä. Jos viskositeetti on suurempi kuin 1,8, hartsin suulakepuristus on vaikeaa.

On huomattu, että kun suulakepuristamalla polyvinylideenifluoridi-hartsia tai polymonotrifluorietyleenihartsia saatua kalvomaista ainetta jäähdytetään ja kiinteytetään alentamalla kalvomaisen aineen lämpötilaa kalvon jäähdyttämiseksi hyvin nopeasti, voidaan välttää suurien sferoliittien muodostuminen.

Eräs käytännöllinen menetelmä sferoliittikoon pysyttämiseksi pienempänä kuin noin 10 μ , erikoisesti pienempänä kuin muutamia mikroneja, on venytysmenetelmä, jolloin tapahtuu itsestään virtausorientointi suulakkeen ulostulokohdassa, jossa hartsin lämpötila on noin 180...250 °C, ja jonka jälkeen suoritetaan kuumavenytys aina noin 1,8-kertaiseksi aineen itsestään tapahtuvaan venytykseen verrattuna, samanaikaisesti kun sferoliitit kasvavat jäähdytettäessä noin 160...180 °C:een, ja näin sferoliittikoko pysyy pienempänä kuin noin 10 /U. "Itsestään tapahtuva venytys" tarkoittaa vähäistä venymistä, joka on tarpeen venytettyyn kalvoon venytyksen aikana syntyneen kokoonpuristumisen täydelliseksi poistamiseksi. Itsestään tapahtuva venymislaajeneminen vaihtelee riippuen venytysolosuhteista, kalvon paksuudesta, hartsityypistä jne., ja kun kalvoa venytetään tietyissä olosuhteissa, itsestään tapahtuva venymislaajeneminen pysyy vakiona ja on noin 2...4-kertainen. Itsestään tapahtuva venymislaajeneminen vaihtelee riippuen venytyslämpötilasta ja venyttämättömän kalvon paksuudesta ja on yleensä noin 2,0...3,8-kertainen, kun paksuus on 0,03...1,00 mm ja kun venytyslämpötila on 140...165 °C.

Eräässä toisessa menetelmässä on 180...250 °C:ssa sulana suulakepuris-tettu levy jäähdytetään noin lämpötilaan 10...50 °C, edullisesti 20 ...30 °C, jolloin sf eroliittikoko kasvaa arvoon noin 10...100 ja.

Tällä jäähdytysvaiheella ei alapuolella noin 10 °C havaita olevan mitään vaikutusta sferoliittikokoon, kun taas lämpötilassa yli noin 7 60130 50 °C kalvo on liian pehmeä eikä kestä lainkaan vetämistä. Sitten levy kuumennetaan noin 80...180 °C:een, edullisesti 100...160 °C:een ja venytetään sitten ainakin yhteen suuntaan aina noin 1,8-kertaiseksi itsestään tapahtuvaan venytyslaajenemiseen verrattuna, sellaisten sferoliittien, joiden koko on suurempi kuin. noin 10 μ . hajoittamiseksi hienoiksi kiteiksi, joiden koko on pienempi kuin noin 10 μ , erityisesti pienempi kuin muutamia mikroneja. Käytännössä käytetään viimeksi mainittua menetelmää, koska polyvinylideenisferoliittien kasvunopeus on varsin suuri lämpötila-alueella, joka on alempi kuin 150 °C, ja edullista menetelmää on hyvin vaikea käyttää teollisuusmittakaavassa. Kun edellä selostetuilla menetelmillä suoritetaan riittävä venytys, sferoliiteista tulee joskus niin hienoja, että sferoliittikoon ilmaisu on oikeastaan mahdotonta. Sen seikan määrittäminen, onko läsnä sferoilitteja, sekä niiden koon mittaaminen voidaan suorittaa käyttämällä pintakopiointia elektronimikroskooppia käyttäen ja käyttäen polaroivaa mikroskooppia.

Tämän keksinnön tarkoituksena on siten aikaansaada päivänvalokammio, jonka tarkoitus on suojata säätä vastaan ja päästää läpi dornosäteitä. Kammion valoa läpäisevänä levynä on polyvinylideenifluoridi- tai polymonoklooritrifluorietyleenikalvo- tai levy, jonka paksuus on 20 μ ja 2 mm:n välillä, edullisesti 50 yi ...1 mm, jossa on sfero-liitteja, joiden koko on pienempi kuin noin 10 μ , yleensä 0,1...10 μ , edullisimmin pienempi kuin noin 1 ja joka pystyy päästämään läpi enemmän kuin noin 40% dornosäteistä.

Polyvinylideenifluoridi- tai polymonoklooritrifluorietyleenilevyä voidaan käyttää päivänvalokammion kattona tai sivuseinänä silloinkin, kun levyn paksuus on niin suuri kuin 2 mm, sen erinomaisen dornosäteilyn läpäisykyvyn johdosta.

Tällaisessa päivänvalokammiossa on mahdollista saada fysiologisesti aktiivista auringonsäteilyä samalla kun kammio antaa suojan säätä vastaan, ja erikoisesti saada dornosäteilyä, joka on tarpeen vitamiinin tuottamiseksi ihmiskehossa myös talviaikana. Tällainen päivänvalokammio voi osaltaan auttaa estämään tai parantamaan riisi-tautia .

Tässä keksinnössä käyttökelpoinen polyvinylidiinifluoridi ja polymonoklooritrif luorietyleeni voi olla sekapolymeeri, joka sisältää polyvinylideenif luoridia tai polymonoklooritrifluorietyleeniä sekä noin 8 601 30 1...30 paino-% ainakin yhtä muuta monomeeria, joka sekapolymeroituu vinylideenifluoridiin tai monoklooritrifluorietyleenin kanssa, esim. etyleeniä, vinyylifluoridia, tetrafluorietyleeniä, propyleeniheksa-fluoridia ja niiden tapaista.

Keksintöä selostetaan yksityiskohtaisemmin seuraavan esimerkin avulla. Jollei muuta ole mainittu, kaikki osat, prosentit, suhteet ja vastaavat tarkoittavat paino-osia jne.

Esimerkki

Polyvinylideenifluoridihartsia, jonka ominaisviskositeetti oli 1,15, suulakepuristettiin lämpötilassa 270 °C, ja sitten kiinteytettiin jäähdyttämällä telalla, jonka lämpötila oli 120 °C, nopeudella 3m/min., venyttämättömän kalvon tai levyn valmistamiseksi, jonka tuotteen paksuus oli eri tapauksissa 50 ja , 200 y ja 2 mm.

Käin saadun 2 mm:n paksuisen levyn itsestään tapahtuva venyminen oli 2,6-kertainen. Levy kuumennettiin 155 °C:een ja venytettiin sitten 2,8-kertaiseksi pituussuunnassa, minkä jälkeen venytettiin enemmän kuin 3-kertaiseksi leveyssuunnassa, jolloin saatiin kahteen suuntaan venytetty kalvo, jonka paksuus oli 50 ja tai vastaavasti 200 /u.

Näin saatujen kalvojen ominaisuudet määritettiin ja saadut tulokset on esitettu taulukossa 1.

Taulukko 1

Dorno-säteiden Näyte Paksuus prosentuaalinen Sferoliitti- _läpäisy (%)_koko <_ 2800 A 3000 A 3300 A ja 1 Venyttämätön

kalvo 50 /u 26 33 42 10...HO

2 200 ja 1 6 20 28 1 0 ...60 3 2 mm 2 2 2 20 . . .1 00

Kahteen suuntaan venytetty kalvo 50/u 75 78 80 0,1...3 5 200 /u 69 72 77 0 ,1 ...8 * Sferoliittien halkaisija määritettiin tarkastamalla pintakopiointia elektronimikroskooppia ja polarointimikroskooppia käyttäen.

601 30 9

Taulukon 1 näytteet 4 ja 5 valmistettiin venyttämällä venyttämätöntä levyä (näyte 3) kahteen suuntaan. Taulukon 1 tuloksista voidaan todeta huomattava ero dornosäteiden läpäisevyyden suhteen verrattaessa näitä näytteitä H ja 5 saman paksuiseen venyttämättömään kalvoon (näytteet 1 ja 2). Varmistettiin myös se, että sferoliittien hajoaminen tapahtui niiden muuttumisen kautta riippuen sferoliittien koosta.

Säänkestävyytenä ilmoitettu huononemisaste määritettiin tässä keksinnössä polyvinylideenifluoridille ja polymonoklooritrifluorietyleenille käyttäen säänkestävyysmittaria. Tarkkailtiin aallonpituuden 2800 A omaavien säteiden läpäisevyyden prosentuaalisia muutoksia tiettynä säteilyaikana ja saadut tulokset on esitetty seuraavassa taulukossa 2.

Taulukko 2 Näyte Paksuus Säteilyaika (t) _ μ_g_400 1 000 4000_ 6 Polyvinylideeni- fluoridi 50 80% 77% 75% 72% 7 Polymonoklooritri- fluorietyleeni 50 78% 76% 74% 71% 8 Polymetyylimetakry- laatti 50 27% 21% 14% 0% 9 Polyvinyylifluoridi 50 35% 26% 17% 5%

Huomautus: käytettiin Toyo Rika Co., Ltd:n, Japani, valmistamaa WE SUN HC-tyyppistä päivänvalosäänkestävyysmittaria.

Vaikkakin keksintöä on selostettu yksityiskohtaisesti määrättyihin sovellutuksiin viittaamalla, on selvää, että keksinnössä voidaan tehdä erilaisia muutoksia sen suojapiiriä ylittämättä.